Kirjoittaja

Hieman alle kolmekymppinen nainen joka yrittää elää taudin kanssa josta ei koskaan pääse eroon, ei yli eikä ympäri.
|
04.01.2012 - 12:26
Nyt näyttäisi olevan melkein joukkomuuttoa tuonne Bloggeriin joten meikäläinenkin siirtyypi sinne tässä lähiaikoina (toivottavasti). Joten sieltä voi minut bongata. Laitan uuden osoitteen kyllä tälle sivulle heti kun sellaisen saan aikaiseksi hankittua. Ja koska näiden juttujen siirtäminen olisi turhan hankalaa ja aikaa vievää, niin tämän blogin jutut jäävät tänne ja Bloggerissa voin sitten aloittaa ihan alusta :D
30.12.2011 - 15:53
Vuosi 2011 vetelee viimeisiään. Toivon todella, että vuosi 2012 olisi parempi. Ainakin vaikuttaa lupaavalta kun on jotain tekemistäkin jo ensi vuodelle suunitteilla. Ja ehkäpä rupean tosissaan sitä opiskeluakin harkitsemaan...
Mutta tässä joitain tämän vuoden mietteitä. Miten suhtautua Afrikkalaiseen mieheen (yleensä muutamaan, he kun kulkevat usein laumoissa niinkuin meihet yleensä) joka ihan ystävällisesti tulee moikkaamaan, alkaa heittää pientä small talkia ja sitten huomaat, että kyseinen herra (kumppaneineen) alkaakin seurata sinua ja pienestä small talk hetkestä tuleekin armoton taistelu siitä, otatko miehen mukaan kotiisi, erikoiseksi ystäväksi tai ainakin hänen ja kaverien puhelinnumerot ihan vain myöhempää käyttöä varten... Itse olen sen verran kohtelias (useimmiten), että jos joku tulee juttelemaan, juttelen kohteliaasti takaisin vaikkei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta en kuitenkaan halua kenestäkään riippakiveä joka seuraa hyvässä lykyssä kotiin asti ja yrittää tunkea väkisin seuraan. Mitä siis tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Kohauttaa vain olkapäätään ja jatkaa matkaa suu supussa jolloin saa kuulla olevansa rasisti? Kestää vain ahdistava tilanne ja pitää kynsin hampain kiinni siitä, ettei tahdo erikoista ystävää? Vai mitä?! Jos jollain on jokin hyvä keino, otan sen mielelläni vastaan.
Seuraava miete. Miksi rahallisten tukien hakemisessa kestää niin hiton pitkään? Miten valtio kuvittelee, että ihminen pärjää jopa kolmekin kuukautta ilman rahaa? Vuokra on kuitenkin pakko maksaa vaikka asuisi kaupungin asunnossakin, he eivät jousta. Miksi sen pienen ihmisen, jolle se joustaminen on vaikeinta, pitää aina joustaa ja odottaa kun taas vaikkapa helsingin kaupunki ei siitä kuole, että maksan vuokran myöhässä?
MIKSI oi miksi ihmiset soittavat juuri silloin kun olen vessassa? EIhän se nyt mikään suuri ongelma ole, voin soittaa sitten takaisin tai vastata pytylläkin jos on jostain läheisestä kyse. Mutta mikä ihmeen laki se on, että aina silloin tulee myös viralliset puhelut. Niihin kun ei koskaan kerkeä vastata kun vessasta juoksee, eikä niihin voi soittaa takaisin kun ei tiedä minne se puhelinnumero oikein menee...
Miksi aina köyhimmiltä otetaan ja annetaan rikkaille?!? Kansanedustajat saavat jälleen palkankorotuksen piakkoin, niinkuin joka vuosi, mutta tukia ei nosteta samaan malliin koskaan. Viimeksi kun tukia nostettiin saatiin kuitenkin muilla tavoin varmistettua, että se "Ylimääräinen" raha ei kuitenkaan mene sille pienelle ihmiselle. Esim. Tämä takuueläke. Kun saat 100e takuueläkkeen verran enemmän rahaa, se otetaan pois asumistuesta. Ketä se silloin auttaa??? Paperilla näyttää tietysti hyvältä, kun eläkeläiset saavatkin yhtäkkiä tuon verran lisää. Mutta ähäkutti! Eivät ne kaikkein köyhimmät jotka saavat asumis- tai muita tukia.
Että näin. Jos lopettaisin tällä kertaa tähän, ennenkuin pää räjähtää :D
Hyvää tulevaa uutta vuotta 2012 kaikille lukijoille!

27.12.2011 - 17:19
Jaa-a se on nyt joulu sitten ohi. Lahjasaalis oli melkoinen ja jälleen kerran se joulun paras osa (edes ruoka ei mene lahjojen edelle vaikka kuinka syömishäisiöinen olisin!). Lahjoina tuli ihana kaulahuivi, kasvojenhoitotuotteita, leluja ja vähän lisää leluja (lalaloopsy nukke ja Sylvanian families talo, eli ihan lasten leluja kuitenkin XD), ihana pipo, dinosauruskamaa ja vaikka mitä muuta ihanaa. Niin ja toivomani vuoden 2012 kalenteri (tietysti pinkki sellainen). Muutenkin joulu meni aika mukavasti tällä kertaa. Ensin juhlimme koko perheen voimin veljeni kotona, jonne saapui ihka aito joulupukkikin (mistähän saisi oikeasti hyviä joulupukkeja jotka osaisivat jopa näytelläkin... Edes pikkuisen!!) suuren lahjakasan kanssa. Oli ihanaa katsella vähän ylivilkkaita lapsia lahjakasojensa kanssa, tuli ihan oma lapsuus mieleen. Tädille ei kauheasti lahjoja tullut, mutta johtui ihan siitä, että pukki oli tuonut suurimman osan jo valmiiksi minun omaan kotiin :)
Joulu on kyllä ehdottomasti lempi juhlani. Mikään ei voita joululauluja, joulun tunnelmaa ja jouluruokia. Ja kuustakin jaksaa ihailla vaikka kuinka pitkään, etenkin kun lahjat ovat sen alla :P Ja koska joulu on lasten juhla, on jouluna sallittua olla exttra lapsellinen ja pistää vaikka leikiksi. Meidän leikkimme tosin avokin kanssa päättyi suht nopeasti kun hänen joululahjaksi saamansa Alien söi koko Sylvanian perheen ja Lalaloopsyn XD JOulussahan täytyy olla myös ainakin hieman kauhun elementtejä ;) Ja koska en ottanut kuvia kuusesta, joulupöydästä tai mistään muustakaan fiksusta kiusaan teitä joululahjoillani (onneksi vain kerran vuodessa ;)).


Ja tiedän, olen niitä kauheita ihmisiä joille joulu on kulutusjuhla ja olen täysin materialisti ainakin sillä saralla. Mutta ainakin myönnän sen. Vaikka toki joulun tunnelma on myös minulle tärkeä sekä tietysti läheiset ja perhe. Koska heillekin on kiva ostaa lahjoja! XD
23.12.2011 - 11:35
Huomenna se jo on, nimittäin JOULU! Mutta valitettavasti olen huomannut, että televisiokanavat eivät asiaa ole pahemmin huomanneet tässä joulukuun aikana. Miten minusta tuntuu, että ennen tuli aina koko joulukuun ajan melkein yksi jouluelokuva per päivä, ainakin joltain kanavalta. Nyt niitä on tullut koko joulukuun aikana hikiset muutama. Ja tänään ei ole luvassa mitään jouluista ohjelmaa. Jouluihmiselle tämä on suurta tuskaa, kun ei voi edes sitä odotustaan lievittää niillä jouluohjelmilla. Ja huomisen jouluinen tarjonta ei sekään päätä huimaa. Kaikkea kivaa tulee, mutta niissä ei ole mitään jouluista. Vai olenko vain tullut liian vanhaksi ja sentimentaaliseksi?!? Kun en ymmärrä, että esimerkiksi Shrek on aivan mainio jouluelokuva... No, onhan siinä piparkakku.
Yritin ottaa hienoa kuvaa joulukuusesta tänään, ei onnistu uudella "hienolla" kameralla, se kun jostain kumman syystä tarkentaa kuusen valoihin ja koko kuvasta tulee yksi sekamelska :D No sama kuusi ja koristeet kuin viimevuonnakin, niin ei nyt niin tarvitsekaan hirveästi kuvailla. Yleensä ostan uudet koristeet joka joulu, mutta nyt jostain kumman syystä ei ihan mahtunut budjettiin. Ehkä ihan hyväkin, koska kuka oikeasti tarvitsee uudet koristeet joka joulu? Ei kukaan. Ihan pelkkää materialismia sekin, mutta minulle ollut sellainen oman aikuisen jouluni perinne. Kummasti saa joulumielen kun stokkan joulupuolella kekkaloi ja valikoi ihanimmat koristeet kuuseensa. Kävin tänäkin vuonna kyllä katselemassa ja yksi koriste tarttui mukaankin. Mutta näillä eväillä mennään toistaiseksi.
Ai niin, lääkäri oli kirjoittanut B-todistukseen 8kk kuntoutustukea. Ihan kiva, että on vähän pidempi aika ettei tarvitse olla koko aikaa ramppamassa lääkärintodistusten perässä.
Mutta nyt hyvää joulua kaikille! Toivottavasti joulu tulee ilman jouluelokuviakin, eiköhän sen tunnelman muualtakin saa :)
Tässä meidän joulukoiramme, joka ei suostunut pitämään tonttulakkia (ilmekin kertoo kuinka onnellinen jouluhauva meillä on XD).

14.12.2011 - 16:02
Eipä ole tullut kummemmin kirjoiteltua pitkiin aikoihin tännekään mitään. En tiedä miksi, ei vain jotenkin ole jaksanut, viitsinyt tai mitä lie. Elämässäkään ei ole tapahtunut paljoa uutta, muuta kuin se, että täytin tuossa pari viikkoa sitten 30-vuotta ja pidin prinsessa teemaiset syntymäpäivät. Oli aivan ihanaa, mutta tulin siihen tulokseen, etten oikein jaksaisi bileitä enää järjestellä. Kaamea stressi :D Miten sitä ennen jaksoikin melkein kerran kuussa järjestää jos jonkinmoiset pippalot. Mutta sitä tämä sairastuminen teettää, ettei vain jaksa samalla tavalla kuin ennen.
Viime viikolla sain lääkärin kirjoittamaan taas puolenvuoden jakson kuntoutustukea. Tosin keskustelimme, että tuskinpa minä puolessa vuodessa mihinkään päin paranen, joten voi olla, että tuleekin kerralla vuoden eläke. Ehkä pääsen vielä vanhalla iällä opiskelemaan jotakin tuon kuntoutustuen turvin, sitä ainakin toivoisin.
Ja joulukin on tulossa kovaa vauhtia. Minulla onkin nyt kaikki lahjat jo paketoitu, kuusi koristeltu ja jouluvalot laitettu. Olemme olleet avokin kanssa selkeästi reippaita tänä vuonna :P Lahjoja on taas kasaantunut aikamoinen kino tänne huoneen lattialle. Vaikka rahaa ei ole, niin joululahjoja on silti tullut ostettua ja tänä vuonna myös tehtyä ihan itse :P En nyt tässä viitsi kertoa mitä kaikkea olen tehnyt, etteivät "tietyt" ihmiset saa mitään vihjeitä lahjoistaan :P
Mutta nyt olisi ajatuksena taas vähän ahkerammin tännekin kirjoitella juttuja :)

23.09.2011 - 11:46
Oltiin tosiaan Bulgariassa tuossa viikko sitten. En ole ehtinyt postailla tänne vielä mitään kun olen vatsataudissa (tai sitten oma tautini on aktivoitunut oikein kunnolla). Tekee kovaa kävellä edes nämä kodin rappuset yläkertaan ja naama on koko ajan kylmän hien peitossa. Vessassa tulee juostua 10min välein. Kroppa aika paskana ja väsynyt. Tänään sitten kävin vihdoin terkkarissa jossa otettiin ulosteviljelmä. Jos sieltä löytyy jotain, niin ei muuta kuin asianmukaiset lääkkeet, jos taas ei... No sitten ei muuta kuin Meilahteen (tosin voi olla että viikonloppuna joudun muutenin ensiapuun jos ei nesteet yhtään pysy sisällä). Itse epäilen A-hepatiittia, psykoni epäilee salmonellaa ja terveydenhoitajani ei uskaltanut epäillä mitään. Tiistaina saan vasta tulokset, eli siihen asti pitää kärvistellä. Oma vika tosin, kun en jo aikaisemmin mennyt. Yleensä on vain nämä tällaiset kestäneet sen muutaman päivän ja menneet ohi. Nyt tosin on tullut meikäläiselle täysin uusi oire, ruokahaluttomuus. Joskus teininä, vaikka makasin omassa verilammikossani kylpyhuoneessa öitä kun ei sänkyä viitsinyt sotkea, niin ensimmäinen ja ainoa ajatukseni oli "mitäs sitä huomenna söisi". Nyt ei tee mieli mitään. Paitsi hedelmämehuja. Eli pieni paasto tässä välissä, tuskin tekee pahaa meikäläiselle ;)
Mutta kuitenkin, elossa ollaan ja matka sujui erinoimaisesti. Mutta siitä sitten myöhemmin kun jaksaa istua tässä muutamaa minuuttia pidempään.
Ai niin, se piti vielä kertoa, että työnantajani juuri soitti, ja kertoi, että on mielestään minulle vielä lomapäiviä velkaa, joten rahaa on tiedossa ;) Hyvä niin, laskuja nimittäin on paljon, eikä tilillä paljoa mitään.
09.09.2011 - 11:08
Nyt on sitten pidetty meidän koiruudelle 2v. synttärit. Tuli hurjat kaksi vierasta, mutta mikäs sen parempaa kun saatiin herkutella ihan rauhassa kakut sun muut suihimme ja juhlinta jatkui melkein puolilleöin asti :D Synttärisankari itsekin nautti touhusta ja huomiosta jonka sai. Ja varmasti liilallisesta määrästä herkkuja. Pörräsi vielä illallakin kuin Duracell-pupu täpinöissään :P Ja tietysti kuvia synttärisankarista (joka muuten repi hienon rusettinsa, ja söi kaulanauhansa jo ennenkuin vieraat kerkesivät edes tulla, siinä meillä prinsessa).





30.08.2011 - 11:53
Miten sitä onkin niin taas saamaton ja väsynyt olo. Onkohan syksyn saapuminen jotenkin saanut minut kuitenkin väsähtämään vaikka yleensä nautin juuri syksystä ja talvesta. Tosin käytyäni taasen tähystyksessä, sain tietää että tulehdustilanne on jälleen huonompi. Ei hengenvaarallinen tai mitään sellaista, mutta huonompi. Ja kyllähän olen sen itsekin huomannut kun voimat loppuu ja mahassa myllertää koko ajan normaalia pahemmin. Toivon kovasti, että pian tulisi taas hieman parempi hetki, etenkin kun olemme suunitelleet ulkomaille lähtöä avokin kanssa. Jostain kumman syystä hän on nyt innostunut lähtemään jonnekin aurinkoa palvomaan. Jos vain saa lomaa mikä ei ole ollenkaan varmaa.
Meidän koirammekin tuntuu olevan jotenkin kipeä. Kovasti sylissä pitää olla, ruoka ei maistu ja jotenkin vaisumman oloinen muutenkin. Mutta kuitenkin kovasti leikkii ja touhuaa, jos joku leikittää. Eli ei nyt kuolemaa voi olla tekemässä. Tai ehkä hauveli jotenkin vaistoaa, että minä olen kipeä ja miehellä paljon työstressiä. Reagoi kenties sitten siihen.
Mutta jotain mukavaakin tiedossa. Koiruuden 2-vuotissynttärit. Ja tiedän, monet pitää minua varmasti hulluna kun tahdon juhlistaa koiran syntymäpäivää, mutta tässä elämäntilanteessa kaikki juhlimisen arvoinen pitää huomioda :) Sitä paitsi, miksei koira olisi juhlien arvoinen siinä missä vaikkapa kaksivuotias lapsikin. Kumpikaan ei kuitenkaan vuoden kuluttua enää muista edellisiä juhlia, mutta minä muistan :)
Omatkin kolmekymppiset lähestyy hurjaa vauhtia. Kiva huomata, ettei ainakaan vielä ole iskenyt mitenkään kolmenkympinkriisi. Eli minusta on ihan kiva täyttää taas vuosia. Vielä tässä kerkeää elämällään tehdä vaikka mitä. Mieheni tilasi minulle lahjaksi hartsinuken jo elokuussa. Arvelimme, että nuken tulossa menee kuitenkin se pari kuukautta vähintään. Noh, nyt se on jo saapunut suomeen ja odottaa vain sitä, että tulli päättää laittaa nuksun tulemaan kotia :P Hieman etuajassa lahja tulee, mutta onkos sillä nyt niin väliä.
11.08.2011 - 14:16
Jaaha. Ei ole taas tullut kirjoiteltua pitkään aikaan. En ole oikeastaan kirjoitellut mitään minnekään. Jostain kumman syystä on iskenyt pieni masis päälle (siis jo olevassa olevan masiksen päälle). EI jaksa tehdä oikein mitään. Vaikka ilmatkin selkeästi viilenneet jne. Mutta silti ei saa takamustaan ylös muuta kuin poikkeustapauksessa. Juoksua olen tässä taas yrittänyt jo parin viikon ajan, mutta aina se jää. Jaksan kerran pari juosta, ja siinä se sitten onkin. En tajua miksi se nyt on niin hemmetin vaikeaa.
Uusia juttujakin olen saanut. Uusi tietokone kököttää tässä nassun edessä, uusi kännykkä odottaa hakemista postista (sain ILMAISEKSI DNA:lta) ja pari nukkeakin kerennyt tulla ja kolmas on tulossa (saapuu varmaan sopivasti synttäriksi). Yhtä isoa nukkea olen myymässä, mutta toistaiseksi ei ole kiinnostusta löytynyt. Rahalla jonka siitä saan, ostan toki taas uuden hieman pienemmän nuken :D Jostain sentään vielä jaksaa olla innostunut. Kesä alkaa vedellä viimeisiä henkosiaan ja kesä"pajanikin" loppuu kuun lopussa. Onneksi on syksylle jotain tekemistä. Jatkan samassa paikassa missä olen kesänkin ollut, mutta vuorossa on ihan oikea työpaja jossa pitäisi jotain saada aikaseksikin :D Onneksi siellä on kaksi vessaa ja molemmat ihan lähellä. Tästä väsyneisyydestä kun vielä pääsisi edes vähän eroon.
Mutta ainakin voimme olla onnellisia siitä, että kesähelteet ovat poissa!!! Ainakin toivoin, ettei enää helteet iske tännepäin. Meikäläisen tuurilla kuitenkin viikonlopuksi tulee sopivasti kuitenkin helteet kun pitäisi mummon hautajaisissa pystyä olemaan mustassa mekossa tilpehööreineen päivineen. Niin tosiaan, mummoni kuoli noin viikko sitten. Hän olikin kyllä jo 95-vuotias ja itsekin jo sitä mieltä, että oli jo aika päästä pois. Hän sairasti myös syöpää joka olisi viimeistään vienyt kipujen ja tuskan kera hautaan ennemmin tai myöhemmin. Onneksi mummoni sai kuolla niinkuin melkein jokainen meistä toivoo kuoleman korjaavan, rauhallisesti unessa. Hän meni vain nukkumaan illalla, eikä herännyt enää. Se tuo ainakin minulle suuren lohdun vaikka menetyksen suru tietysti on suuri. Aikomuksena olisi laulaa mummoni hautajaisissa, mutta oma kunto on tällä h etkellä sen verran paska, etten tiedä miten tässä nyt sitten hommat etenee. Hautajaiset nimittäin pidetään noin 4h ajomatkan päässä täältä... Joten saa nähdä miten onnistuu.
Eipä tässä sen kummempia, vaikka olihan tässäkin jo ihan tarpeeksi.
Pakko vielä laittaa kuva uusimmasta nuksusta.
Noemi:

|
Viimeisimmät kirjoitukset
|