Millainen ihminen on alin kaikista ihmisistä? Ylipainoinen? Tummaihoinen? kouluttamaton? yksinhuoltaja? Vammainen? Sairas? Nainen? Voi sitä ihmisraukkaa joka sattuu olemaan näitä kaikkia. Itse kuulun kategoriaan ylipainoinen, sairas ja nainen. Oikeinkirjoitukseni on myös huonoa kuten jokainen joka blogiani lukee tulee huomaamaan. Mutta välitänkö siitä? No en. Vastoin kaikkien odotuksia olen kuitenkin työssäkäyvä ihminen joka elää hyvässä parisuhteessa ellei lasketa masennuksen tuomaa itseinhoa. Mutta ei siitä sen enempää.

Pääsiäisen jälkeen olisi aika jälleen aloittaa työt. Ei huvittaisi, ei sitten ollenkaan. Väsymys painaa ja ihmisille hymyileminen ei vain kiinnosta, lapsista puhumattakaan.

Kuvitelkaa päivä: Heräät aamulla ja huomaat että et ole nukkunut kuin muutaman tunnin. Sitten alkaa ripuli, eli istut vessassa ensimmäisen 10 minuuttia. Väsymys painaa jo ennenkuin pääset edes harjaamaan hampaita, ja tiedät että tästä se ei ainakaan parane. Harjaat kuitenkin ne hampaat ja menet takaisin pytylle. Saat vaatteet päälle, ja taas pytylle. Sitten onkin aika lähteä töihin. Maha kurisee ja on kipeä koska et voi syödä mitään aamulla. Muutoin et pärjää aamupäivää ilman vessaramppauksia 10 min. välein.

Lähdet töihin ja jo bussissa huomaat että vessa hätä on, vatsa kramppaa ja oksettaa. Mutta minkäs teet, homma on jokapäiväinen ja suomen maassa ei turhaan sairaslomaa oteta. Pääset töihin ja ensi alkuun menet vessaan. Käyt työpäivän aikana noin 10 krt. vessassa mahakramppien saattelemana. Ja siinä välissä pitäisi hymyillä ja leikkiä lasten kanssa. Kuunnella vanhempien valituksia ja olla ystävällinen työkavereillekin. Onnistuu, olethan tehnyt tätä jo pitkään.

Loppu lähestyy ja olet onnistunut pitämään itsesi kunnossa jälleen yhden päivän verran, eli et ole paskonut housuusi, pyörtynyt tai oksentanut. Ja ei kun kotiin. Vessassa juokseminen jatkuu. Syöt ruoan ja istut vessassa. Siinä se loppuilta meneekin. Sitten joku kaverisi soittaa ja kysyy josko haluaisit lähteä vaikka lasilliselle. Olet puhki, kuollut, rättiväsynyt. Yrität selittää, ei nyt ei jaksa. Vastaus on yleensä vain valitus siitä että nykyään et jaksa enää mitään, kyllä nyt yhden kerran voisit tulla vaikka keskustaan. Päässä pyörii, oksettaa, paskattaa ja vatsaa kramppaa. Et nyt vain voi tulla, joku toinen kerta sitten. Saat taas kuulla kuinka annat sairautesi pilata koko elämäsi, ja mietit vain sairauttasi kun sinun pitäisi olla ulkona pitämässä hauskaa ystäviesi kanssa. HALOO jos en mieti sairauttani, paskon housuuni. Se vasta hauskaa olisi.
Hei vaan kaverit, tällä tytöllä on paskat housussa, mutta ei se mitään koska en ajattele nyt sairauttani, vaan hengaan kavereiden kanssa.

Anyway, tällä kertaa onnistut selittämään että et nyt vain jaksa lähteä mihinkään. Laitat puhelimen pois ja alat itkeä. Miksi minä? Luuletteko te että minä en haluaisi lähteä ulos teidän kanssanne? Etten haluaisi elää niinkuin te, niinkuin normaalit ihmiset? Se ei vain ole mahdollista.

Paskarumban jälkeen onkin aika mennä nukkumaan. Tosin ennen nukkumaan menoa otetaan pillerit, antibiootit ja solusalpaajat, yhteensä 10 pilleriä. Ei sen enempää, jotkut ottaa enemmänkin. Sitten vessaan n.3 krt ennenkuin pystyt nukahtamaan, hetkeksi. Yöllä heräät noin 3-5krt. käymään vessassa. Vaikka menetkin ajoissa nukkumaan niin aamuinen herätys tulee aivan liian aikaisin. Ja aamulla kaikki alkaa jälleen kerran alusta.

Kuulostaako hienolta? No tätä minun elämäni on ollut viimeiset 3-vuotta. Ja pahenee. Tarkoituksenani ei ole kerätä säälipisteitä vaan kertoa elämäntarinaani sellaisena kuin se on, erilaisena. Minä en mahdu siihen maailmaan jossa asuvat Britneyt ja Paris Hiltonit. En mahdu siihen elämään jossa suurin huolenaiheeni on, että onko tukka hyvin. Minulla ei ole kohta tukkaa ollenkaan. No ehkä voin miettiä onko peruukkini hyvin, mutta jotenkin se tuntuu aika pieneltä ongelmalta.

Räjäyttävä aloitus blogilleni, josta en edes tiedä jaksanko sitä kirjoittaa. Mutta yritys tulee olemaan kova.