Viime yö oli taas ihan hirveä. Juoksin koko yön vessassa niin että lopulta tuli vain vettä ulos. Aamuyöstä alkoi hirveä pahaolo ja oksetti koko aamun siihen asti kunnes heräsin. Sain syötyä ensimmäisen kerran vasta viiden maissa, kun kävimme Stockalla ostamassa uutta suodatinta kilpikonnalle, ja sadeasua hauvelille. Suodatin ja sadeasu saatiin (oli muuten oikein edullista!) ja käytiin syömässä ravintolassa. Nyt kotona taas oksettaa niin että makaan vain sohvalla ja yritän olla liikkumatta. Liikkuminen pahentaa asiaa. Ensi yö tulee varmasti olemaan oikein ihastuttava... Tähän SAATTAA olla syynä se, etten ole syönyt solusalpaajia kahteen viikkoon, kun ei ole ollut rahaa ostaa. Nyt sain lääkkeet vihdoin ostettua, ja aloitin hieman pienemmällä annoksella kuin normisti söisin, ihan vain siksi kun on ollut noinkin pitkä väli.  

Olen myöskin huomannut, että Litalgin, särkylääke ei auta enää samalla tavalla kuin ennen. Pitäisi ottaa niin monta pilleriä kerralla, että maha tulee kipeäksi ja alkaa närästää. Joten yritän pärjätä Panadolin ja Litalginin avulla. Panadol nimittäin, jostain kumman syystä, kovettaa vatsaa, eli saa nukuttua hieman paremmin. Panacod olisi vielä parempaa, veisi kivunkin pois, mutta sitä ei saa ilman reseptiä ja sitä ei kovin helpolla määrätä. Tämähän alkaa kuulostaa jo lääkeaddiktin blogilta XD

Ollaan mietitty tässä ulkomaan matkaa avokin kanssa. Onko edes muuten laillista mennä ulkomaille sairaslomalla? Tosin kait sairaatkin saavat ainakin yrittää nauttia elämästä. Haaveenani olisi Egypti, mutta hygieniataso ei välttämättä ole tarpeeksi hyvä. Joten ainoa minne talvella pääsee äkkilähdöllä sopivasti on sitten Kanarian saaret. Aikomuksena olisi löhöillä altailla, shoppailla ja herkutella. Muuhun ei tässä kunnossa oikein pysty. Tietysti mietin kovasti miten se lentomatka menisi. Mutta jos pyydän käytäväpaikkaa mahdollisimman läheltä vessoja. Päästävätköhän edes koneeseen, jos sanon että pitää olla lähellä vessaa ettei tule paskat housuun XD Tahtoisin nähdä matkatoimiston tädin ilmeen... Jännittää hieman sekin, että pitää ottaa koko lääkearsenaali mukaan, pitävät minua vielä huumeiden myyjänä tms.

SITTEN näin turhamaisena naisena mietin kovasti, josko sitä kehtaisi ihan bikineissä hengailla altailla :D Kukaanhan siellä ei minua tunne, joten jos jotain arvet häiritsee tms. voi katsoa muualle. Olisi ihanaa kerrankin elämässään olla normaali nainen, ja ottaa mukaan vaikka muutama eri uimapuku/bikinisetti ja vaikka vaihdellakin :P Mutta kehtaako vaiko eikö, kas siinä pulma :) Olen kyllä kuullut, että jotkut käyvät uimassa bikineiden kera ihan avanteenkin kanssa. Todella rohkeaa pakko sanoa, itse en siihen pystyisi. Mutta jos näkisin ihmisen avanteen kanssa altailla tai uimarannalla, jäisinkö tuijottamaan? Varmaankin jäisin, mutta ehkä hieman toisesta syystä kuin muut ihmiset ;)