Hohhoijaa taas. Tänään juuri ajattelin että kyllä on asiat aika hyvin menneet loppupeleissä. Kelalta on saanut rahat, mielenterveys alkaa olla jo hieman paremmassa kondiksessa ja sossutätiäkin pääsen tapaamaan jotta saa hoidettua senkin alta pois. No paikan päällä odottelin sitten puolisen tuntia kunnes joku ystävällisesti kertoi, että jos odottelen sossutätiä, niin se on sairaana ja sijaisella EHKÄ on aikaa tavata. No pääsin tapaamaan sijaissossua joka olikin hupaisa vanhempi herrasmies. Oikein mukava, mutta enpä tuosta reissusta saanut mitään. Mies ei ollut tietenkään kerennyt perehtyä asiaani millään tasolla, mutta sanoi että "sinä se itse loppukädessä olet se joka päättää mitä tukea lähdetään hakemaan" ja hän suositteli työkyvyttömyyseläkkeen hakemista väliaikaisesti, elikkäs kuntoutustukea. Sain onneksi saman tien siirrettyä lekuriajan aikaisemmaksi jotta päästään yhdessä noita papereita sun muita sumplimaan jotta Kela ottaa ne tosissaan. Joten sitten on ihan Kelan päätettävissä tuleeko minusta eläkeläinen, ainakin joksikin aikaa.

ONNEKSI minulla on ensi viikolla tapaaminen myös toisen sossun kanssa jonka psykiatrinen sairaanhoitajani on järjestänyt. Ihan uskomatonta että löytyy tuollaisia ammatti-ihmisiä jotka v'älittää asiakkaistaan. Sossutädeistä, psykologeista sun muista en ole kovin hehkeää kuvaa aiempien kokemuksien perusteella saanut. Sain tuolle uudelle sossutädille ajan ihan heti kun psyko sille oli soittanut ja nainen kuulosti todella mukavalta ja empaattiselta puhelimessa. Ei pahemmin edes jännitä tapaaminen kun oli niin miellyttävän tuntuinen (kuitenkin kauhea noita-akka XD).

Mutta katsotaan nyt mitä käy. Olen kuullut juttua että suolistosairaiden on todella vaikea saada tuota työkyvyttömyyseläkettä/kuntoutustukea koska katsotaan että kyseessä on parannettava sairaus. Harmi vain että ei ole. Jännä ettei Kelan lekurit ole sitä huomanneet. Mutta katsotaan nyt miten tässä käy. Toukokuuhun mennessä pitäisi saada tietää. Muutoin jään ilman rahaa :P