Kipu on maailman hirvein asia, etenkin jos sitä on melkein koko ajan. Nyt on taas poikkeuksellisen kovat kivut kun on tullut juostua taas vessassa ja peräaukko on mitä on, verinen mytty jonka tekisi mieli leikata veitsellä pois kokonaa, ei muuten varmaan sattuisi paljoa tätä enempää. Hitto että pitää tätä kipua kestää, tähän kun ei auta edes särkylääke. Hammasta purren vain, jälleen kerran. Ihanaa kun ylihuomenna on sitten taas tähy. Toivon todella että tämä kipu vähenee siihen mennessä, muutoin ei hommasta tule mitään. Saa kaivaa aseen esille jos lekuri/kirurgi haluaa tulla minua metriä lähemmäksi letkuineen helvetin helvetti!

Tässä mietin jo, että jos olisi avanne, niin ei muuten olisi tätäkään kipua. Ei niin, se kipu olisi vain siirtänyt paikkaansa siihen avanteen kohdalle. Jotta ei paljoa lohduta sekään. Veikkaan että tämä kipu on myös yksi iso osasyy siihen miksi mieli on masentunut koko ajan. Ei kait kivuissa voi kovin iloinen ja onnellinen ollakaan...

Naapurin tätini kuoli tuossa viikko sitten ja sain tietää että yksi hänen viimeisistä toiveistaa, koskien hautajaisia oli, että laulaisin siellä. Pakko sanoa että toisaalta imartelee ja toisaalta kauhistuttaa. Minulla on todella paha ramppikuume joka yleensä hoituu hieman lievemmäksi alkoholilla, mutta hautajaisissa ei taida olla viinaksia tarjolla, etenkään kirkossa. Pitäisi vielä matkustaa entiseen kotikaupunkiinkin junalla eikä todellakaan innostaisi kyyköttää jalat ristissä tuntia junassa. Mutta pakkohan se on. Sen verran ainakin haluan kunnioittaa naapurintätiä, että toteutan hänen toiveensa. Minua surettaa etten kerennyt nähdä häntä muutamaan vuoteen ennen hänen kuolemaa. Olimme kuitenkin todella läheiset silloin kuin asuin vielä kotona vanhemmillani.

Mutta jotta hautajaisia ja kipuja täällä mietin tällä hetkellä. Sain senkin tietää n viikko pari sitten, että mummoni on sairastunut syöpään joka on levinnyt niin pitkälle ettei sille voida enää tehdä mitään. Tosin mummoni on kohta 95-vuotias, joten on jo jonkin aikaa saanutkin nauttia elämästään. Itsekin on sitä mieltä että on se jo aikakin mennä, mutta vetää mielen masentuneeksi silti, kuitenkin oma mummo kyseessä. Toivon että hän saisi lähteä rauhallisesti nukkuessaan. Syöpä vain ei ole niitä tauteja jotka vievät hautaan kovin helpolla ja kivuttomasti, pikemminkin toisin päin.

No, siinähän sitä tulikin jo purettua jos jonkinlaista. Mieli on aika alhaalla tällä hetkellä ja jotain hieman piristävää pitäisi keksiä... Ehkä lähden vaikka vähän ostelemaan askartelutarvikkeita kun tulee rahaa tilille :)