Oltiin sitten eilen Haihattelijan kanssa pistämässä vähän jalalla koreasti. Paitsi, että oltiin tanssilattialla ehkä 5min ja sen jälkeen vaan istuttiin, juteltiin ja naurettiin.  Ja tietysti siinä jotain miehiäkin pörräili jatkuvasti :D Otettiin ehkä vähän "limuakin" ja oli oikein mukava ilta ja hyvä fiilis. Mutta ei jotain hyvää niin ettei aina jotain pahaakin. Olimme juuri kävelemässä taksille kun jotenkin astuin huonosti (ihan oli suora tie eikä kuopan kuoppaa) ja nilkkahan siinä nyrjähti. Ai että sattui niin maan perkeleesti! Silti onnistuin taksiin itseni tunkemaan ja kotiinkin pääsin. Äsken löysin vanhan ilmakipsin jota olen käyttänyt nyt jo muutaman kerran nyrjähdyksien takia, ja taas olen tyytyväinen, että minulla sellainen on. Pelastaa päiväni. MUTTA nyt jää juoksu vähäksi aikaa :( Ja se harmittaa niin paljon!!!! Justiin kun alkoi sujua mukavasti ja alkoi oikein nauttia juoksusta kävikin sitten näin. Ääh meinaa itku tulla.  Mutta ei voi mitään. Toivon vain, että ei tarvitse ihan alusta aloittaa. Olisi aika ihana jos kunto pysyisi sen verran, että voisi edes kolmannen viikon treenistä aloittaa. Nythän menossa on siis viikko neljä.

Mutta tällaista tällä kertaa. Suututtaa prkl. Mutta ainakin tuli vietettyä kiva ilta :) Ja tapasin oikein mukavan Amerikansomalialaisen miehen joka puhui oikein hyvää suomea. Erittäin kohtelias herra oli ja esitteli minut heti ystävilleen. Ja kun suomalainen kännikala yritti etuilla, tämä herra sanoikin sitten, että jos hän saa luvan, niin hän voi kyllä sanoa miehelle ettei naisia saa etuilla. No toki annoin luvan, oli vaan jotenkin hauska kun kysyttiin ensin lupaa :D Mukava mies oli ja mukavilta vaikuttivat hänen ystävänsäkin. Suomen yössä pääsee oikeuksiinsa muun maalaiset miehet kun osaavat niin kauniisti käyttäytyä ;)