Kaikkien kommelluksien jälkeen sitten kumminkin pääsen mökille sentään pariksi päiväksi. Nuuksion reissu meni ihan puihin, vaikka sitä odotin kyllä innolla monta viikkoa, mutta oma moka, mitäs tapoin tassuni. Nyt kuitenkin jalka on sen verran parantunut että pääsee kävelemään suht hyvin. Joten mökki, here we come! Kesä ei ole kesä ilman mökkiä ja uimista :)

Ainoa ongelma tällä hetkellä on, että mökillä on vain ulkovessa. Tosin poikakaverini lupautui jo lähtemään yöllä kanssani vessa reissulle. Saa nyt nähdä miten se onnistuu, on aika vaikeaa herätä monta kertaa yössä ilman mitään syytä. Itselläni se on pakottava vessahätä joka kyllä vie sinne vessaan vaikka puolinukuksissa, pakko kun on. Muuten voi tulla ikävä herätys aamulla, minulle ja avokille. Kertaakaan ei ole vielä paskat sänkyyn tulleet, ei edes humalassa ollessa. Mikä on ihme sinänsä, on nimittäin tullut oltua humalassa muutamia kertoja. Muutenkin olen siitä erikoinen tapaus (lääkärin mielestä ainakin) että tulehdus jyllää, ja scheisse lentää, mutta housuun ei ole koskaan tullut (koputtaa puuta monta kertaa). Pidätyskyky on sen verran hyvä, onneksi.

Muistan kun olin vielä sinkku ja kävin treffeillä. Pari kertaa tuli tilanne että olin ravintolassa, kesken ruokailun ja oli vain ihan pakko lähteä vessaan, parikin kertaa. Sanomattakin selvää, että en päässyt enää toisille treffeille. Miehet ovat kummallisia otuksia, he saavat piereksiä, röyhtäillä, juosta vessassa jne. Mutta heti jos naiselta pääsee röytähisy, pieru taikka joutuu  menemään vessaan, on mies heti lähtemässä livohkaan. Onneksi sentään löysin ihanan miehen joka kestää röyhtäilyni ja vessa juoksuni. Piereskely ei koskaan ole ollut ongelma paitsi vessassa käydessä. Mikään ei ole niin noloa, kuin käydä uuden kumppani ehdokkaan kotona, viettää kivaa iltaa mukavassa pienessä poikamiesboksissa. Mahassa alkaa kiertää ja vessassa pitäisi käydä. Mutta tietää, että kun sinne pytylle menee niin se kuuluu naapuriin asti. Siellä sitä sitten kipristelee pytyllä, miettii että kehtaako vaiko eikö. Mahassa kiertää ja räjähdys on valmiina. Sitten kun sieltä vessasta tulee ulos, vastassa on ihmettelevä katse ja punehtuneet kasvot. Ai herranjumala, toi nainenhan päästi vessassa PIERUN! Järkyttävää.

Päätin päästä pälkähästä sillä, että kerroin jo ennen ensitapaamista miehille että minulla on tällainen tauti, ja jos se on ongelma, niin sitten se on ongelma. Aika monelle se oli ongelma ja viestittely jäikin siihen. Paria harvaa ei haitannut joista sitten poiminkin itselleni aikamoisen helmen mieheksi :) Nyt ei enää haittaa vessa-äänet. Avokkia ei kiinnosta mitä ääniä vessasta kuuluu ja kakka, pieru, ripuli jutut on meillä ihan arkipäivää. Kumppanin täytyy olla aika rautahermoinen seurustellakseen ihmisen kanssa jolla on suolistotauti, etenkin niinkin paha kuin meikäläisellä. Kavereiltakin vaaditaan lujia hermoja, kun kesken elokuvan joutuu puolentunnin välein pistämään paussille, kun yksi ravaa taas vessassa. Ensi alkuun uusien kavereiden kanssa on aina samat ongelmat. He eivät voi tajuta miten se vessassa käynti tekee asioista niin ongelmallisia. Mutta koetapas itse elää elämäsi vaikean ripulin kanssa ja käydä paikoissa ja harrastaa samalla tavoin kuin ennenkin. En usko että onnistuu. Mutta, kuten sanottua, kaverit tottuvat kyllä loppujen lopuksi ja ovat kannustavia.

Pieni ja hento, kuin kukkanen,
joka kasteen painosta alas painuu.
Pää kallellaan se katselee,
kasvoista hohkaa kaipuu.

Siivet märät kelvottomat,
tuulessa kai kuivata voisi.
Ellei tuuli kovuudessaan
epätoivon toisi.

Pieni ja hento, katseessa käy
surumielinen kaipuu.
Pakko kai jäädä tähän,
siihen elämä taipuu.