On se vaikeaa tämä seurustelu. Juuri kun luulin että suhde oli siinä, ohi ja päättynyt kävikin toisin. Avokki kertoi seuraavana päivänä että rakastaa minua edelleen, eikä voi kuvitellakaan elämäänsä ilman minua eikä ymmärrä miten hän saattoi edes sanoa ettei rakasta minua. Puhuimme kauan ja hartaasti asioita puhtaaksi ja päädyimme molemmat siihen loppu tulokseen että rakastamme toisiamme, ja aiomme edelleenkin tehdä työtä suhteemme eteen. Yksi mitä päätimme, on se että aiomme viettää enemmän aikaa yhdessä ihan touhuten arkisia asioita, tiskien laittamista, pyykkäämistä, ruoanlaittamista jne. Ja emme pidä toisiamme enää niin itsestäänselvyyksinä. Joten näillä eväillä eteenpäin. Toivottavasti tämä pieni kriisi tuo jotain hyvää suhteeseemme. Tai no kriisi oli iso, mutta kesti vain lyhyen aikaa.

Pakko sanoa etten ihan itsekään vielä ole käsitellyt kaikkea. Ensin olin eroamassa, etsin jo asuntoakin, ja nyt en olekaan. Täytyy hieman totutella tähän kaikkeen, tullut niin paljon tunteita ja ajatuksia niin lyhyen ajan sisään. Mutta sen tiedän että rakastan avokkiani, ja hän on sen arvoinen että teemme töitä suhteen eteen. Vaikka olemme todella erilaisia, ja haluamme eri asioita elämältä, olemme kuitenkin toisaalta niin samanlaisia. En usko että koskaan löytäisin toista ihmistä joka niin täydellisesti ymmärtäisi outouksiani, lapsellisia höpötyksiäni ja tyhmiä juttujani :)

Toki tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. En voi tietää kestääkö suhteemme silti loppuelämän, mutta ainakin toistaiseksi olemme molemmat tyytyväisiä ja arvostamme toisiamme ainakin hieman enemmän kuin aikaisemmin. Ehkä tästä alkaa meille pieni "kuherruskuukausi" :)