Huomenna olisi sitten lähtö risteilylle. Odotankin jo oikein kovasti. Ihanaa seuraa, hyvää ruokaa, shoppailua, tanssimista, ehkä muutama drinksu ja upeita kuvia uudella kameralla :) voisiko paremmin enää olla?!? Olemme ystäväni kanssa tunteneet jo aika monta vuotta, ja olemme kasvaneet hyvinkin läheisiksi, mutta tämä on ensimmäinen yhteinen risteily. Vapise Silja Symphony!! XD

Emme ole vielä ihan päättäneet aiommeko käydä ruotsin puolella ostoksilla, mutta sen sovimme jo ystävän kanssa, että ainakin hetkeksi menemme hieman jaloittelemaan maihin, ja ottamaan muutaman kuvan. On aina stressaavaa lähteä uuteen kaupunkiin (vaikka tukholmassa onkin tullut käytyä luvattoman monta kertaa) kun ei tarkalleen tiedä missä on vessoja. Tosin Tukholman uudessa osassa varmasti vessoja löytyy, mutta vanhalta puolelta niitä saa jahdata kissojen ja koirien kanssa. No ymmärrettävää, niihin aikoihin kun Tukholma on rakennettu, tuskin on ajateltu ensimmäisenä yleisiä vessoja.

On myöskin mukavaa päästä vähän pois tästä kodin piiristä. Ei sillä ettäkö en kotona viihtyisi, mutta täällä kun makaa melkein 24/7 niin on hyvä päästä vähän poiskin, leveämmille laitumille :)

Niin ja Laakson terveysasema tosiaan toimii nopeasti. Minulla on jo aika psykiatrillekin valmiina! Uskomatonta, että kun hommat alkoi pyöriä, ne pyörikin todella nopeasti. Eli selkeästi joskus asiat toimivat. Voi kun toimisivat aina näin, niinkuin ne on tarkoitettu toimivan.

Pientä shoppailua vielä ennen reissua, pitäähän sitä yrittää olla parhaimmillaan ennenkuin lähtee matkoille. Mitenkähän jaksan odottaa vielä koko tämän päivän?!?! Tulee varmasti todella kivaa :)