Katselin tänään valokuvia joita minusta otettiin viime kesänä kun olimme Haihattelijan kanssa Hvitträskissä uimassa. Muistan kuinka vihasin noita kuvia (ei meikkiä, naama punainen kun oli kuuma ja juuri uimasta tulleena) niin että melkein itku tuli kun katselin itseäni ja sitä kuinka hiton ruma olenkaan. Nyt kun katselin kuvia ihmettelin että miksi ajattelin niin? Kuvat eivät ole tosiaan mitään helmiä, eikä minusta kaunista saisi tekemälläkään, mutta eivät ne nyt niin hirveitäkään olleet. Olin ihan söpö, omasta mielestäni. Ja tilanteessa jossa kuvat oli otettu tuskin kukaan on ihan parhaimmillaan. Mistä tämä itseinho oikein johtuu. Ja miksi nyt yhtäkkiä olenkin ihan eri mieltä kuvista kuin vuosi sitten?!?!

Edelleenkään en näe mitään kovin ihastuttavaa kun katson itseäni peilistä, tai otan itsestäni kameralla kuvia. Mutta aina jonkin ajan kuluttua  nuo itsensä vihaamat kuvat, ovatkin ihan ok tai "ei niin karmeita". siksi yleensä yritän säilyttää myös ne pilalle menneet kuvat (ellei ole kyse jostain todella karmivasta läskilörttökaksoisleukamursu kuvasta). On se ihmisen ajatuksen juoksu joskus todella monimutkaista. Ja olisi hienoa nähdä millaisena muut ihmiset sinut näkevät. Osa varmasti näkee minut juurikin yhtä karmivana kuin itsekin näen, mutta uskon että  moni näkee minut ihan suloisenakin... Ainakin toivon niin :D

Tällaisia ajatuksia tänään :)